Luonto

Kaunis luonto

Lue enemmän

Maailma on kaunis kaikissa väreissään

Metsä

"Tämä maailma on niin kaunis, että tuskin voi uskoa sen olemassaoloon. Luonnon kauneudella voi olla syvällinen vaikutus aisteihimme, terveyteemme ja yleensä hyvinvointiimme. Minusta luonto ja luonnossa olo on  ollut portti maailmaan. Luonnon kunnioitus ja tietoisuus sen olemassaolosta johtaa tunteeseen, että olemme kaikki yhtä."

Minusta maailma on  niin kaunis, että hädin tuskin uskon, että se on olemassa.

Suot

Kuvani tutkii ja paljastaa luonnon sellaisena kuin sen näkee,todellisena ilman temppuja ja väritystä. Näin oppii arvostamaan luonnon  kauneutta ja rauhaa.

Asioita, jotka vaikuttavat ympäristöön

En missään nimessä tunne olevani ympäristön tuntija tai ylivihreä. Haluan kuitenkin uskoa, että monet meistä, kun olemme varustettu tiedoilla, teemme  oikeita asioita ja ratkaisuja. Alla on ehdotuksia, joita voit tehdä ympäristömme pelastamiseksi joko vihreällä viittauksella tai ilman:

Muutetaan jotakin jo tänään.

1

Meillä kaikilla ei ole erilaisista tilanteista johtuen mahdollista liikkua kävellen. Emme voi käyttää myöskään julkisia liikennevälineitä puhumattakaan yhteisautoista, sähköpyöristä tai-potkulaudoista tai mitään muutakaan, mitä ehdotetaan. Valitaan kävely silloin kuin se on mahdollista.

Muutetaan liikuntatapoja tilanteen mukaan.

2

Suomalaiset käyttävät vettä 90-270 litraa päivässä. Se on keskimäärin 155 litraa jokaista asukasta kohden. Mitä pitäisi siis tehdä? Esimerkiksi katsotaan, että vesi ei valu turhanpäiten. 

Säästetään silloin kuin voidaan esimerkiksi omaa vedenkäyttöä.

3

Paperinkäytön vähentäminen säästää metsiä ja myös vettä.

Jos vähennät paperinkäyttöä, niin se säästää metsiä.

4

Jokainen tietää muoviongelman. Suomessa kierrätetään muovia, ollaan siitä ylpeitä. Tietysti voimme pyrkiä vähentämään sen käyttöä ja ennen kaikkea sen luontoon heittämistä.

Vähennä muovinkäyttöä, luovu kertakäytöstä, jos se on mahdollista.

5

Vaatteiden heräteostaminen on haitallista ympäristölle - 1 kg kangasta tuottaa 23 kg kasvihuonekaasuja! 

Kierrätä ja älä heitä pois.

6

Tiedetään, että ruoka ruoka, jota syömme, vaikuttaa meihin ja ympäristöön eri tavoin.

Syö terveellisesti.

Projekteja kaikille

Tee joku näistä tai omasi. Katso ympärillesi ja tee päätökset. Mitä voin tehdä? Pienetkin asiat vaikuttavat.

Mene metsään
puhdista ympäristöäsi
mene kansallispuistoon
mene järvelle,
joelle 
tai 
merelle

"Luonto ei ole vain kauniissa valokuvakirjassa näkyvä maisema. Se luonto, jonka näet on vain kuvaajan päässä. Luonto muuttuu, koe omassa päässäsi se muutos, niin ymmärrät, mitä pitää tehdä."

"Liiku luonnossa. Lähde omasta kodistasi ulos lähiluontoon ja ole avoin sille, mitä näet ja koet. Rumuus ja kauneus ovat aina yhdessä. Mikään ei ole kiiltokuva."

Puhdas ilma tuoksuu hyvältä.

Olitpa sitten kutsumassa sitä luontomatkailuksi, kestäväksi matkailuksi tai vastuulliseksi ekomatkailuksi, on jotain uskomattoman  voimakasta ja puhdasta poistumisessa kaupungin hälinästä.

(c) 2021 Y.A

Joka päivä on kaunis päivä.

K

Ollaan kaikki yhdessä täällä ainutlaatuisella maapallolla.

Matkusta kotimaassa.

Yyteri on hyvä rantakohde.

Voit valita majoituksen monista vaihtoehdoista.

Mene verkkoon ja valitse